Suosittele Tulosta sivu Sivukartta

DIAKONISSA, YHTEISÖVALMENTAJA KIRSTI RINTA-PANTTILA

Olen Kirsti Rinta-Panttila, diakonissa, työnohjaaja/yhteisövalmentaja. Toimin yhteisövalmentajana Helsingin Diakonissalaitoksella.
Rohkeus on sitä, että tekee vaikka pelottaa – päämäärä kirkkaana - yhdessä! Lause on ollut minulle merkityksellinen läpi elämäni. Olen pyrkinyt kulkemaan tietäni muiden kanssa, muita loukkaamatta, uskollisena valitsemalleni tielle. Ilokseni luin kesällä kirjan Mandelan tie – 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta. Näin asiaa sanoittaa Nelson Mandela, joka on omistanut koko elämänsä sekä mustien että valkoisten afrikkalaisten taistelulle demokratiasta:
”Rohkeus on arkista toimintaa, jota voi osoittaa isoilla ja pienillä tavoilla. Rohkeus ei ole sitä, ettei tunne pelkoa, vaan sitä, että oppii voittamaan pelon. Voimme valita rohkeuden. Vankilassa rohkeutta oli yksinkertaisesti kulkea pää pystyssä ja säilyttää jokapäiväinen arvokkuus, optimismi ja toivo.
Afrikassa on käsite – ubuntu – syvä tunne siitä, että olemme ihmisiä vain muiden ihmisten ihmisyyden kautta. Jos haluamme toteuttaa mitään tässä maailmassa, se tapahtuu yhtä paljon muiden ihmisten työn ja saavutusten ansiosta kuin omiemme.”

KOULUTTAJA, TARINANKERTOJA KIISI ISOTALO

Olen Isotalon Kiisi, tarinankertoja ja kouluttaja Nokialta.
Minulla on takana työura seurakunnan nuorisotyönohjaajana.
Olen opiskellut lisäksi varhaiskasvatusta ja draamapedagogiikkaa.
Viimeiset 12 vuotta olen elättänyt itseni kirjoittamalla ja kertomalla tarinoita sekä kouluttamalla mm. itsensä ilmaisussa ja improvisaatiossa.
Olen aina ihaillut ja arvostanut suuresti diakoniatyöntekijöitä. Heidän työnsä on vahvaa läsnäolemista ja auttamista suurien elämän kysymysten ja
ongelmien keskellä. Tiedän, ettei minun sieluni kykenisi siihen. On hienoa, että on niitä, jotka laittavat lahjansa käyttöön muiden hyvin voinnin eteen.
Kaasu pohjassa, ajovalot rikki?
Peltipoliisi välähti. Odotin tietoa toista viikkoa kotona. Hiki otsalla avasin kuoren. Sydän pompotti. Tuli muistutus ja huokaus. Mihin oli kiire? Olisinko ehtinyt hitaammallakin tahdilla? Mitä olisin tehnyt niillä noin kuudella minuutilla, jonka olisin voittanut ajamalla ylinopeutta?
Voisiko hitaammin tulla parempaa? Ehtisinkö paremmin kohtaamaan? Mitä jos pysähtyisin kerran päivässä hetkeksi kokonaan? Jospa putsaisin lamput kunnolla lumesta ja jäästä, enkä luulisi niiden menneen rikki. Tätä haluan
oppia ja Jumala minulle antakoon kärsivällisyyttä, voimaa ja ymmärrystä.

MIKA LAHTINEN

Olen Mika, kotoisin keltaisesta talosta Äänekoskelta.  Koko perheen kesken teimme pyöräretkiä ja automatkoja. Isä ajoi. Söimme eväitä levähdyspaikoilla.
Asun Korpilahdella. Keittiön ikkunasta näen vanhan hirsisaunan ja kymmenkunta islanninhevosta. Vaimoni Elina luotsaa Talli Leijonamieltä. Minä teen työtä Kansan Raamattuseuran hankkeessa, jonka nimi on Tarinoiden majatalo.
Ohjaan seurakunnille työpajoja, joissa tutustutaan Raamatun henkilöihin. Pelisääntöjä ovat vapaaehtoisuus, luottamuksellisuus ja oikeus omiin löytöihin ilman, että niitä arvostellaan.
Rallikisoissa seppelöidään voittaja. Diakoniatyöntekijät seppelöivät häviäjiä. Heitä, joita muut eivät kohtaa, auta tai juhli. Evankeliumista tulee totta ja koettavaa.
Otaksun, ettei diakoniatyö ole kevyttä sunnuntaiajelua eikä viihdyttävä yleisölaji, vaan kovaa ja kuluttavaa kyytiä. Seppele – oikeus höllätä kaasua, levätä ja nauttia eväistä – kuuluu myös työn tekijälle, sinulle.
Olen kiitollinen siitä, että saan kuulua kirkkoon, jossa on diakoniatyöntekijöitä.

HIIPPAKUNTASIHTEERI KAI JANTUNEN

Olen Keski-Suomen alueen hiippakuntasihteeri. Tehtäviini kuuluvat muun muassa seurakuntien keskinäisen yhteyden luominen ja vahvistaminen Keski-Suomen alueella, hiippakunnan yhteyden luominen ja ylläpitäminen maakunnan alueen toimijoihin, erilaiset koulutus- ja kehittämistehtävät sekä seurakuntien ympäristöasiat.
Elämän syke on liian kiireinen ja kulkusuunta ei ole aina selvä. Liian paljon on monitouhuisuutta. Diakoniatyössä ja kaikessa kirkon työssä olisi syytä pysähtyä miettimään, mikä on tarpeellista, merkittävää ja välttämätöntä, miksi me teemme työtä ja mihin pyrimme. Loppujen lopuksi olennainen on tärkeää ja se tiivistyy teemaan kohtaaminen. Kohtaamista ei tapahdu, jos ei ole aikaa, ei halua kuulla, kuunnella ja olla.