Suosittele Tulosta sivu Sivukartta

JOHANNA IIVANAINEN

Johanna Iivanainen (s. 1976) aloitti pianonsoiton viisivuotiaana Oulun Konservatoriossa. Teini-ikäisenä hän kiinnostui jazzmusiikista. Iivanainen opiskeli ensin Oulun yliopistossa musiikkikasvatusta, mutta muutti Helsinkiin vuonna 1996. Hän opiskeli laulua Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Myöhemmin hän on opiskellut opettajalinjalla Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa ja opettanut Pop & Jazz Konservatoriossa.

EERO KOIVISTOINEN

Eero Koivistoinen (s. 1946) on suomalainen jazzmuusikko ja säveltäjä. Hänen instrumenttinsa on saksofoni. Häntä pidetään yhtenä suomalaisen jazzin suurimmista nimistä. 1970-luvun alussa Koivistoinen muutti kolmeksi vuodeksi Yhdysvaltoihin opiskelemaan Berklee College of Musiciin, Bostoniin. 1970-luvulta lähtien Koivistoinen on opettanut myös Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Vuonna 1975 Koivistoinen oli mukana perustamassa Uuden Musiikin Orkesteria] ja soitti yhtyeen riveissä aina vuoteen 1990. Myöhemmin vuosina 1996–1998 hän toimi yhtyeen taiteellisena johtajana.
Vuonna 2003 Koivistoinen julkaisi Johanna Iivanaisen kanssa albumin Suomalainen, jolla Iivanainen lauloi Koivistoisen sovittamaa suomalaista populaarimusiikkia sekä tämän omia sävellyksiä. Vuonna 2007 Iivanainen ja Koivistoisen yhtye ilmoittivat julkaisevansa toisen yhteisen albumin Lennosta kii! Myös tällä albumilla yhdistellään suomalaista populaarimusiikkiin Koivistoisen jazzsävellyksiin.

OLLI AHVENLAHTI

Olli Ahvenlahti (s. 1949) on luonut komean uran yhtenä merkittävänä ammattilaisena Suomen jazzmusiikin kehityksessä 1970-luvulta aina näihin päiviin. Hänet tunnetaan pianistina, säveltäjänä, kapellimestarina, sovittajana, jazzmuusikkona sekä suosittuna tv-esiintyjänä.
Sävellystyötä Ahvenlahti on tehnyt aktiivisesti 1970-luvulta lähtien. Tuotanto sisältää omien soololevyjen sekä Yle-kantanauhojen lisäksi runsaasti musiikkia elokuviin, teatteriin ja tv-sarjoihin.
Pianistina Ahvenlahti on esiintynyt monien maailmantähtien kanssa. Konsertteja Ahvenlahti on tehnyt myös mm Eartha Kittin, James Moodyn, Benny Golsonin, Arturo Sandovalin sekä Sam Riversin kanssa. Ahvenlahti oli myös UMO Jazz Orchestran pianisti vuosina 1977–82.

GOSPEL COVERTAJAT

Gospel Covertajat on jyväskyläläinen yhtye, johon kuuluu kolme musiikin alan ammattilaista: Mikko Miettinen (laulu ja huilut), Hannes Asikainen (kitarat ja laulu) ja Esko Turpeinen (kitarat ja laulu). Yhtyeen toiminta-ajatus on esittää omalla tyylillään pääasiassa muiden suomalaisten gospelmusiikin tekijöiden tuotantoa. Näin kuulija saa monipuolisen kuvan suomigospelista samalla kun kuulee puhuttelevaa hengellistä musiikkia.
Kappaleiden sovitusten lähtökohtana on usein akustinen kitara ja laulu. Sointia kuitenkin rikastetaan erilaisilla huiluilla ja pilleillä, moniäänisellä laululla sekä akustisissa kitaroissa käytetyillä kitaraefekteillä. Lisämausteen sointiin antavat monet lastenmusiikissakin käytetyt soittimet, kuten melodica, kellopeli, ukulele. Lopputuloksena on Gospel Covertajien tavaramerkki: akustisilla soittimilla tehdyt sovitukset, jotka saavat monet ennestään tutut laulut kuulostamaan uusilta.

MIESKUORO SIRKAT

Mieskuoro Sirkat perustettiin Jyväskylässä 1899. Perustajana oli seminaarinlehtori P. J. Hannikainen, joka oli myös kuoron ensimmäinen johtaja. Alultaan "Nelinkertainen mieskvartetti" kasvoi vähitellen nykyiseksi 60-70 laulajan kuoroksi.
Koko historiansa ajan Sirkat on ollut Keski-Suomen johtava mieskuoro, joka on jättänyt pysyvän jäljen Jyväskylän ja koko maakunnan kulttuurielämään. Sirkat on myös Mieskuoroliiton perustajajäsen. Mieskuoroliiton Vuoden kuoroksi nimetty Sirkat on esiintynyt monissa tilaisuuksissa koti- ja ulkomailla, myös radiossa ja televisiossa. Kuoro on tuottanut myös useita äänitteitä.
Tällä hetkellä kuoron taiteellisena johtajana toimii Nikke Isomöttönen.

JUKKA AMMONDT

Jukka Ammondt (s. 1944), taiteilijanimeltään Doctor Ammondt, on suomalainen kirjallisuudentutkija, laulaja ja kirjailija. Ammondt on levyttänyt taiteilijanimellä tangoja suomeksi ja latinaksi sekä Elvis Presleyn lauluja latinaksi.
Ammondt aloitti levyttämisen vuonna 1992. Paavi Johannes Paavali II myönsi vuonna 1993 hänelle kunniamitalin käännös- ja laulutyöstä.
Ammondt on tehnyt varsinaisen uransa kirjallisuustieteilijänä. Hän toimi kirjallisuuden lehtorina Jyväskylän yliopistossa, josta jäi eläkkeelle 2009. Tasavallan presidentti myönsi hänelle 2008 professorin arvonimen.
Ammondt toimii Jyväskylän kaupunginvaltuustossa vihreitten edustajana. Tieteellisen tuotantonsa lisäksi hän on julkaissut neljä romaania.